perjantai 16. marraskuuta 2012

Aamuhetki

Inka Ylihärsilä. Mehiläisvahamaalaus.



UUUPS... Onpas se aika vierähtänyt eikä sivuilla tapahdu yhtään mitään!!

No,tämä syksy/joulunalusaika on meille tekijöille kaikista kiireisintä aikaa.
Taidamme olla myös sellaisia tosi aktiiveja eli monta rautaa tulessa siellä sun täällä.

Jokatapauksessa Amelien taidegallerian pop up-päivät jatkuvat vielä joulukuulle asti eli sinne(kin)voit tulla meitä tapaamaan.
Hannamari on mukana taiteilijoiden pop up-kaupassa Aleksis Kiven kadulla muutaman viikon ajan; on muuten ensimmäinen laatuaan täällä Tampereella! Toimintaa voi seurata tykkäämällä heidän fb-sivujaan POP UP taide.
Johanna ja Inka taas vetävät vanhuksille ja ties mille muille ryhmille kuvataidepäiviä. En edes tiedä minne kaikkialle nämä toimeliaat naiset ehtivät!!

Minä taas olen projektinvetäjänä Modus ry:n organisoimassa valtakunnallisessa kiertonäyttelyssä ja omakin näyttely lähestyy kovaa tahtia.
Ja sitten on tietenkin Modus Market pop up Verkarannassa ja innostuinpa vielä lähtemään Riihimäelle lasihytti Verstakon uuteen  Taitajat työssään -tapahtumaan mukaan.

Kovin on siis meno ja vauhti päällä, mutta eihän se tätä Bahtalon toimintaa estä.
Alunperinkin tähän  on haluttu lähteä puhtaasti omasta mielenkiinnosta ja ilosta/halusta auttaa muita.
Ja sellaisena sen on tarkoitus pysyäkin! Ei mitään pakonomaista vääntämistä.

Asiat kun lopulta kuitenkin tapahtuvat.

Itse olen ainakin saanut hahmotettua Bahtalon ensimmäiseen näyttelyyn tulevia töitä ym.pientä myytävää.. mutta onneksi sinne on vielä aikaa! ;)

Nyt juon jo toiset aamukahvit. Hiljaisuus on aamuisin lepoa mielelle ja keholle.

Tunnelmallista joulunalusaikaa teille kaikille!!

ps. Tämän kirjoitti Anu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti