maanantai 27. elokuuta 2012

Auttamisenhalusta

Tänään ollaan Inkan kanssa taas lyöty viisaita päitämme yhteen ja tehty lisää tulevaisuuden suunnitelmia Bahtalon toimintaa silmälläpitäen.
Onhan se niin,että yksin miettiessä menee usein ajatukset solmuun eikä osaa huomioida kaikkia asioita.Eikä aika aina riittää kaikkeen!

Saimme tuota galleriaa uudistettua ja yhteistyökumppaneillekin saatiin hieman infoa.Tämä on vähän sellaista virkystystoimintaa kuten Inka hauskasti asiaa luonnehti.
Sillä eihän tästä tule kuin hyvälle tuulelle.

Ja uskotteko seuraavaa?
Aamulla matkalla tapaamiseen,näin jotain hyvin erikoista.

Romaanikerjäläisenainen tervehti iloisesti erästä hieman laitapuolenkulkijan näköistä henkilöä ja hetken juteltuaan antoi rahat tälle selkäkyyryssä kulkevalle miehelle!
Minusta se oli jotenkin kaunis teko,vaikka en tietenkään todellisuudessa tiedä mistä siinä oli kysymys.
Toisaalta,tarvitseeko minun edes tietää?
Lähinnä minua viehätti ajatus siitä,että toinen köyhä auttaa toista.Se oli kaikessa yksikertaisuudessaan todella kaunista ja liikuttavaa.
Ja samalla jotenkin hullunkurista tämänhetkisessä maailmassa.
Kyse toivottavasti oli, ja antakaa minun ajatella niin, yksinkertaisesti lähimmäisenrakkaudesta, pyyteettömästä auttamisenhalusta.

Jokatapauksessa se näky painui verkkokalvoilleni vahvasti ja on vähintääkin hyvä tarina kerrottavaksi.

Näihin ajatuksiin tällä kertaa!

Loppukesän tunnelmaa Porvoosta

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Syksy tulee.Jipii!

Hei..täällä me ollaan ja touhutaan,vaikka varmaan kuullostaa/näyttää siltä ettei mitään tapahdu.

Yksi ryhmänjäsenistä lisääntyi poikavauvalla reilu kaksi viikkoa sitten ja luulenpa,että ryhmän muutkin äidit ovat aika kiireisiä näin syksyn alkaessa.

Minä olen muuten vaan aktiivinen ja (muka) kiireinen,kun pitää kaikkia kivoja asioista touhuta työnhaun ohessa.Ja tiedättekö mitä?Olen myös reilun kuukauden syönyt ravintolisä ARGIa ja jotenkin luulen,että sekin on auttanut tähän--sanoisinko--jopa villiinkin toimintaan.Voin suositella kaikille.Mulle toimii ainakin.
Jos kiinnostuit niin kysy ihmeessä tuolta meidän Johannalta,kun hoitaa tällaistakin jälleenmyyntiä.


Ja tämän voimin sitä aloitellaan pikkuhiljaa näyttelytöiden tekeminen ja yritetään tuo galleriakin saada piakkoin vähän paremmalle mallille.Myös yhteistyökumppanille luvattu info tulee ihan pian..älkää hermostuko! :)

Ei muuta kuin oikein aurinkoista ja värikästä syksyä kaikille lukijoille ja muillekin ihmisille kaikkialla maailmassa.Muistakaa hoitaa itseänne ja niitä kanssakulkijoitakin siinä sivussa.Sillä tavoin tehdään maailmaa kauniimmaksi!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Ilo ja onni

Tuleva ja ihka ensimmäisen näyttelymme teema alkaa pikkuhiljaa löytää muotonsa.Se on kantava teema myös koko tulevan vuoden.

Osviitassa käynnin jälkeen päätimme,että aihe voisi olla laaja,positiivinen ja että se  palvelisi kaikkia näyttelyssä kävijöitä.
Vaikka tavoitteena onkin kerätä rahaa Osviitan toiminnan tukemiseksi,niin toki toivomme,että myös kuvilla olisi oma eheyttävä/voimaannuttava vaikutuksensa.

Omasta kokemuksestani voin sanoa,että monet ilot ja surut olen jakanut kuvieni kautta.Olen kuullut tarinoita sekä syntymästä että kuolemasta ja elämästä niiden välillä.Sillä tavoin olen myös tuntenut,että taiteella yleensä ottaen on valtava merkitys sekä yksilöllisellä että yhteiskunnallisella tasolla.

Tulevan näyttelyn sisältö on teemaltaan Ilo ja Onni.

Kerro/kommentoi meille mitä nämä sanat sinulle merkitsevät ja millaisia mielikuvia ne sinussa herättävät?





torstai 2. elokuuta 2012

Ensimmäinen tapaaminen

Kävimme tänään tutustumassa kohteeseen,jolle meidän on tarkoituksena ensimmäisenä vuonna kerätä rahaa.

Kohde on Tampereella toimiva kriisikeskus Osviitta.


"Kriisikeskus Osviitta on matalan kynnyksen tukipaikka, jonne pääsee joustavasti ja nopeasti. Meihin voi ottaa yhteyttä kuka tahansa, joka tarvitsee ulkopuolista keskustelutukea. Käynti on luottamuksellinen ja maksuton."

Halusimme valita ensimmäiseksi kohteeksi paikan,joka toiminnallaan auttaa kaikki ihmisiä kaikenlaisten kriisien keskellä.

Keskustelimme toiminnanjohtaja Seppo Lindin kanssa pitkään mikä olisi heidän näkökulmastaan tärkein avustuksen kohde.
Koska toiminta pyörii vain muutaman koulutetun työntekijän sekä 70 tukihenkilön voimin (Osviitan kouluttamia tosin hekin),on hyvin ilmeistä,että toiminta vaatii rahallista tukea ylipäätään toimiakseen.
Kaupunkien talouden ollessa nykyisin hyvin tiukalla,ovat ulkopuoliset avustukset sekä lahjoitukset erittäin tarpeellisia ja sanoisin jopa suotavia.
Viime vuonna kriisikeskus sai mittavan lahjoituksen mm.Tampereen taidemessuilla huutokaupattujen Jukka Rintalan ja Miina Äkkijyrkän teosmyynnin myötä.Tämän avulla kriisikeskus aloittaa Löydä oma tarinasi® -ryhmät tänä syksynä,jotka on suunnattu nuorille.


Iloinen Seppo Lind,kriisikeskuksen toiminnanjohtaja.



Tapaamisen myötä päätimme käyttää kaikki voimavaramme tulevana vuonna siihen,että saisimme kerättyä rahaa mahdollisimman paljon.

Ensimmäinen näyttelymme on maaliskuussa 2013 ja toinen on suunnitteilla saman vuoden syksylle (paikka on vielä avoin).
Molempien näyttelyjen tuotosta osa lahjoitetaan Osviitalle.

Muistutan sinua tässä kohtaa,hyvä lukija,että me Bahtalon jäsenet olemme pääosin taiteella eläviä henkilöitä.Vaikka kuinka haluaisimmekin,emme pysty lahjoittamaan näyttelyjen tuotosta kuin osan kohteelle.
Hengissäpysyäksemme tarvitsemme (mekin) leipää ja maitoa.Usealla meistä on myös omat lapsemme huolettavana.

Tämän vuoksi aloitammekin kiivaan yhteistyökumppanien hakemisen sekä sponsoreita,joiden tuella voisimme kattaa mm.näyttelytilan vuokraan ja markkinointiin meneviä kuluja.Myös materiaalit maksavat.
Pistäkäähän siis sana kiertämään!

HUOM!
Gallerian sivuilla olevat työt ovat jo nyt myynnissä ja niiden tuotosta lahjoitetaan automaattisesti 30% Osviitan toiminnan tukemiseksi.Pyrimme pitämään galleriaa tuoreena eli teoskuvia tulee pikkuhiljaa lisää..

Pysykää kuulolla!Kiitos.