Yhteistyökumppanit


Tässä osiossa haluamme esitellä matkan varrella olleita ja mukana pysyneitä yhteistyökumppaneita. Jos kiinnostuit toiminnastamme, ota yhteyttä!





Kehystarinassa pidimme ihan ensimmäisen näyttelymme Ilo ja Onni.
Tuolloin kokoonpano oli Anu Kirkinen, Hannamari Matikainen, Johanna Vilén ja Inka Ylihärsilä.
Näyttelyn kohteeksi valittiin matalan kynnyksen tukipaikka kriisikeskus Osviitta.


cropped-Leppis_osviitta_pienella_logolla


Seuraava näyttely pidettiin joulukuussa 2013 Pirkanmaan Hoitokodissa hieman muuttuneella kokoonpanolla. Hannamari jäi pois, mutta mukaan tulivaat Heli Innala ja Tiina Poutanen. Näyttelyn tuotto lahjoitettiin hoitokodille.




Eläinmieli - Mielieläin pidettiin kahvila Valossa toukokuussa 2014.
Tällöin meillä oli Osviitan kanssa yhteistyössä myös Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry.

 









Vuoden 2014 toinen näyttely keskittyy yhteistyöhön Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry:n kanssa. Järjestämme näyttelyn Pirkkalassa, siellä ihan Tampereen kupeessa, Galleria 2:ssa.
Näyttelyn nimi / teema on Ihmisiä arjessa. Tervetuloa tututustumaan niin teoksiin kuin yhdistykseen.




Vuonna 2014 Bahtalo oli ensimmäistä kertaa mukana Suomen Mielenterveysseuran järjestämässä MHAW - Mental Health Art Week- tapahtumassa. Silloin teimme yhteistyötä paikallisen kriisikeskuksen kanssa ja vedimme kollaasityöpajoja.
Vuonna 2016 olemme mukana menossa taas!
Yhteistyössä: kriisikeskus Osviitta, Kumppanuustalo Artteli ja Jotain Odottamatonta ry.
Ps. Joukkomme vahvistui myös yhdellä henkilöllä; tervetuloa mukaan Paula Aikavuori! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti